arvostelu
NetEnt jakoi jännittäviä uutisia, sillä heidän aikaisemmin julkaisema, tunnettu jättipottipeli Cosmic Fortune tullaan poistamaan valikoimasta. Kyseisen jättipottipelin tulee korvaamaan uusi aasia -teemalla toimiva Imperial Riches. Muutos tullaan tekemään 4. syyskuuta 2019 ja muutoksen mukana kaikki viisi Cosmic Fortunen jättipottia siirtyvät kyseiseen yksilöön. Kyseessä on todella odotettu muutos, sillä tämän hetken jättipotti, eli Mega Jackpot on arvoltaan yli 26 000 euroa. Kenelepä ei kyseinen voittopotti kelpaisi.
Jättipotin innoittamana päätimme kirjoittaa uudesta Imperial Richesistä arvostelun, jotta pelaamisen aloittaminen sujuisi helpommin.
Imperial Riches kolikkopelin toiminnot
Imperial Riches peli toimii viidellä kelalla, kolmella rivillä sekä 15 voittoyhdistelmällä. Kyseessä on kaunein puutarha, mitä olet koskaan ennen nähnyt. Kyseiseen peliin on onnistuttu myös kauniiden grafiikoiden lisäksi upottamaan useita erilaisia toimintoja sekä tietenkin viisi eri suuruista jättipottia.
Symboleiden grafiikat eivät poikkea pelin teemasta. Korkeita voittoja maksavia vaihtoehtoja ovat bamboo -ruukku sekä muut kulttuurista tutut onnensymbolit. Scatterina pelissä toimii puolestaan kiinalainen lyhty. Pelin wild on puolestaan kiinalainen gongi. Pelistä löytyy myös eri värisiä jalokiviä, joita bonuspelin kalat syövät. Peliruudun taustalla pelaajat voivat nähdä palatsin edustan, joka on täynnä kauniita lotuksen kukkia.
Pelistä löytyy myös ominaisuus, jonka ansiosta pelaajan napatessa itselleen voittoyhdistelmän, poistuvat voittoon oikeuttaneet symbolit ruudulta ja tyhjät paikat korvataan ilmaiseksi uusilla symboleilla.
Imperial Riches pelin erikoistoiminnot
Imperial Riches peli pitää sisällään useita erikoistoimintoja. Yksi tunnetuimmista sekä helpoiten aktivoitavista toiminnoista on The Avalanche. Kyseessä on todella paljon pelikoneissa yleistynyt toiminto, joka poistaa voittavat symbolit sekä korvaa ne uusilla käyttäen alkuperäistä panosta.
Gongi -wild voi puolestaan korvata minkä tahansa symbolin ruudulla, poislukien scatterit. Wildin pääasiallinen tehtävä on luoda paremmat voittomahdollisuudet sekä voitot pelaajalle.
Imperial Riches pelin ilmaiskierrokset
Kuten arvatakin saattaa, sisältyy Imperial Riches peliin ilmaiskierrostoiminto. Toiminto käynistyy, kun pelaaja pysäyttää kolme lyhty -scatteria ruudulle yhtäaikaa. Tämän tapahduttua voittaa hän myös itselleen 10 ilmaiskierrosta. Neljällä symbolilla pelaajalle on puolestaan luvassa 15 kappaletta ilmaiskierroksia sekä viidellä symbolilla 20 ilmaiskierrosta.
Kaikki ilmaiskierrosten aikana voittaneet symbolit muuttuvat jalokiviksi. Näillä jalokivillä pelaaja pääsevät bonuspeliin, jota puolestaan kutsutaan nimellä Lucky Pond. Tässä bonuspelissä jalokiviä syövät eri väriset kalat. Edellä mainitut kalat voivat tarjota joko käteispalkintoja taikka pääsyn jackpot -peliin.
Päästessäsi Jackpot -peliin voit aktivoida yhden viidestä jättipotista, joista kaksi ovat kiinteitä jättipotteja ja kolme progressiivisia, eli ajan myötä kasvavia jättipotteja.
Imperial Riches pelin bonukset
Eivätkö aikaisemmat bonustoiminnot riitä tyydyttämään bonuksen nälkää? Kasinot tarjoavat pelaajilleen toinen toistaan parempia bonustarjouksia. Suurin osa näistä tarjouksista on kasinon uusille pelaajille räätälöityjä.
Ennen edun lunastamista on myös tärkeää tarkastaa kasinon määrittämät bonusehdot. Jokaisella kasinolla on oikeus määrittää haluamansa ehdot edun lunastamiseen ja tästä syystä onkin tärkeää käydä ne tarkoin läpi ennen leikkiin ryhtymistä.
Alle listasimme kasinoita, joiden tervetuliaisedut ovat ykkösluokkaa ja tarjolla on myös tuottajajätin, eli NetEntin pelivalikoimaa:
Imperial Riches kolikkopelin voitot sekä panokset
Imperial Riches pelissä panostusmahdollsiuudet ovat suhteellisen miellyttävät. Panostaminen on mahdollista aloittaa 0,15 eurosta ja kierrospanos on nostettavissa 30 euroon asti. Kyseessä ei siis ole kattavin mahdollinen, mutta suurimpaa osaa miellyttävä panoshaitari. Suurin mahdollinen voitto pelissä on 1 000x, eli päävoitto sijoittuu noin 30 000 euron paikkeille. Tämän lisäksi pelistä löytyy suurempi progressiivinen jättipotti, joka kasvaaa niin pitkään, kunnes yksi onnekas vie voiton.
Lisäksi pelin palautusprosentti on 96,88%. Kyseessä on huomattavasti muita vuoden julkaisuja korkeampi palautusprosentti, vaikka parhaimmistoon ei tämäkään yksilö päässyt.
Imperial Riches pelin grafiikka sekä äänet
Imperial Riches peli on varusteltu kauniilla grafiikoilla. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelimaailmaa mullistava suunnittelu, vaan pelin grafiikat ovat hyvin perinteiset ja omalla tavalla hieman vanhanaikaiset. Pelin äänet ovat myös todella neutraalit, eli mitään suurempaa reaktiota ei kyseinen yksilö aiheuttanut.
Imperial Riches peli mobiilissa
Imperial Riches pelin rullaaminen onnistuu helposti myös mobiilissa. Pelaaminen onnistuu missä ikinä liikutkin helposti mobiiliin optimoidussa vaihtoehdossa.
Yhteenveto Imperial Riches pelistä
Imperial Riches on progressiivinen jättipottipeli, joka tulee korvaamaan NetEntin tunnetun Cosmic Fortune pelin. Kyseinen peli tarjoaa rattoisia pelihetkiä sekä jännittäviä toimintoja 0,15 – 30 euron panoshaitarilla. Klikkaa alle listatuille kasinoille ja kokeile itse.