arvostelu
Oletko valmis lähtemään Japaniin Yggdrasilin tähdittämänä. Tällä leirillä ei vierailla suosituimmissa nähtävyyksissä, vaan kyseessä on rankka harjoitusleiri taistelijoiden keskellä ja kirsikkapuiden alla. Pakkaa siis taisteluasusi mukaan ja lähde rullaamaan tätä uutuusslottia.
Kyseessä on YggDrasilin ykkösjulkaisu tänä vuonna. Jos pelin teema kiinnostaa, suosittelemme jatkamaan lukemista. Arvostelussamme kerromme kaiken peliin ja sen toimintoihin liittyen, oli kyseessä sitten risuja taikka ruusuja.
Hanzo’s Dojo pelin toiminnot
Kyseessä on videokolikkopeli, josta löytyy viisi rullaa, kolme riviä ja 25 voittolinjaa. Lisäksi peliin on upotettu läjä bonusominaisuuksia. Useat bonustoiminnot ovat saatavissa bonusruudulta, eli kattohuoneistosta. Katto huoneisto muodostuu kolmesta kelasta ja yhdestä rivistä.
Kolikkopelistä pelaaja löytää kahdeksan normaalia symbolia, joista neljä maksavat matalampia voittoja sekä loput neljä korkeampia. Kaikista parhaita voittoja maksaa itse Hanzo. Kyseessä on symboli, jota on mahdotonta olla tunnistamatta, sillä se esiintyy vain pelistä löytyvällä miniruudulla, eli kattohuoneistossa.
Symboleina slotissa toimivan Hanzon lisäksi kortit, joita kuvittaa bonsaipuut, kurjet, tuulen puuhallukset sekä aallokko. Lisäksi symboleina toimivat samurai, sumo sekä naispuolinen taistelija. Erikoisuutena kattohuoneen ruutu voi jäädä tyhjäksi tai kummalle tahansa ruudulle voi ilmestyä ilmaiskierrossymboleita.
Hanzo’s Dojo kolikkopelin erikoistoiminnot
Nyt siihen jännittävään osuuteen, eli pelin erikoistoimintoihin. Kuten kerkesimmekin jo aikaisemmin paljastaa, löytyy Hanzo’s Dojo kolikkopelistä bonusosuus, eli kattohuoneisto. Kyseessä on kolmen kelan ja yhden rivin ruudukko, josta löytyy kolme toimintoa. Nämä kolme toimintoa saattavat käynnistyä missä tahansa vaiheessa peliä.
Ensimmäinen toiminto on laajentuvat wild-symbolit. Mikäli pelaaja onnistuu pysäyttämään wild-symbolin katolla sijaitsevalle ruudukolle, laajenee se suoraan alapuolelle, täyttäen koko kelan ja mahdollistaen huomattavasti paremmat voitot. Jos pelaaja taas onnistuu pysäyttämään ruudulle kolme Hanzo symbolia, saa hän itsellensä kolme ylimääräistä pyöräytystä. Näiden pyöräytysten aikana yksi symboli voi myös muuttua megasymboliksi ja peittää 3×3 ruutua, mahdollistaen huomattavia voittopotteja. Jos pelaaja pysäyttää uuden ilmaiskierrossymbolin toiminnon ollessa käynnissä, saa hän yhden lisäpyöräytyksen sekä boosterin (tästä lisää alapuolella).
Hanzo’s Dojo kolikkopelin ilmaiskierrokset
Pelaajalla on kaksi eri mahdollisuutta aktivoida ilmaiskierrostoiminto. Pelaajan tulee joko pysäyttäää kolme ilmiaskierros-scatteria normaali rullalle taikka kolme ilmaiskierros-scatteria kattohuoneiston rullille. Toiminto aktivoituu myös pelaajan pysäyttäessä kolme kummalle tahansa ruuduista.
Jokainen normaaliruudukolle pysähtynyt scatter, takaa kolme ilmaispyöräytystä. Kattohuoneiston ruudukolle pysähtyneet scatterit takaavat taas neljä pyöräytystä. Pelaajien ei kannata myöskään unohtaa kierrosten lisänä tulevaa boosteria, jonka pelaaja saa ilmaiskierrosten lisäksi jokaisesta scatter-symbolista. Ilmaiskierrosten aikana keskimmäiset kelat muodostavat megasymbolin, joka parantaa voittomahdollisuuksia.
Slotistä löytyy kokonaisuudessaan viisi boosteria. Boosteri valikoituu aina, kun ilmaiskierrokset ovat käynnissä. Pelaaja on oikeutettu boosteriin, ilmestyi ilmaiskierros kummalle tahansa ruudukoista. Alta pääset kurkistamaan, millaisia boostereita peli tarjoaa sen pelaajalle:
- x2 multiplier – kyseinen booster tuplaa voittosi. Tämä symboli pysyy ruudulla, kunnes ilmaiskierrokset loppuvat
- Voitot molempiin suuntiin -booster – tämä pysyy aktiivisena kierroksen loppuun asti
- Kaksi ilmaiskierrosta – booster voi aktivoitua muutaman kerran ilmaiskierrosten ollessa käynnissä
- Viidennen kelan wild-booster – kiinnittää yhden rullan mittaisen wild-symbolin siihen asti, kun kaikki ilmaiskierrokset on käytetty. Tämä tarjoaa pelaajille huomattavasti paremmat voittomahdollisuudet
- 3×3 symbolit – 3×3 symboli korvaa aikaisemmat ruudulta löytyvät symbolit. Sen tarkoitus on mahdollistaa parhaat mahdolliset voitot
Hanzo’s Dojo pelin bonukset
Jos haaveilet suurista bonuksista sekä kyseisen pelin rullaamista, valikoimme alapuolelle muutaman kasinon, jossa molemmat haaveesi toteutuvat. Näitä kasinoita voimme suositella kaikille lukijoillemme, niin bonusten kuin myös pelivalikoiman puolesta.
Hanzo’s Dojo kolikkopelin voitot sekä panokset
Tässä pelissä panostamisen voi aloittaa 0,25 eurosta ja kierrospanos on nostettavissa aina 125 euroon asti. Uskomme, että kyseisestä panostushaitarista löytyy jokaista pelaajaa miellyttävät kierrospanokset.
Kyseinen peli palauttaa pelaajalle suhteellisen paljon/usein voittojen muodossa. Pelin laskennallinen palautusprosentti on 95.1%, jota ei todellakaan pysty kehumaan. Palautusprosentti menee pelattavien joukkoon, mutta on yksi vuoden 2018 huonoimmista.
Parhaillaan pelaaja voi saada 2 100 kertaisen voiton panokseensa näden. Voitto on mahdollista napata ilmaiskierrosten aikana, voitonkertojan ollessa aktiivinen.
Hanzo’s Dojo kolikkopelin grafiikka sekä äänet
Tämän pelin grafiikat ovat todella miellyttävät sekä laadukkaat. Grafiikoista pelaaja löytää pieniä ja kauniita yksityiskohtia, jotka täydentävät Japani-teemaa täydellisesti. Kiitosta voimme antaa myös pelin voimakkaita fiiliksiä herättävistä äänistä, jotka viihdyttävät pelaajia myös niinä hetkinä, kun voitto ei osu kohdalle.
Yhteenveto Hanzo’s Dojo kolikkopelistä
Hanzo’s Dojon matkaan lähtiessä, et suinkaan pakkaa laukkuusi normaaleja lomakamppeita. Tällä reissulla pääset nimittäin harjoittelemaan oikeiden taistelijoiden kanssa. Pelistä löytyy kaksi ruutua, joista toinen on sijoittunut kattohuoneistoon. Kattohuoneisto mahdollistaa suurimman osan erikositoiminnoista.
Kyseessä on graafisesti todella laadukas peli, jota voimme suositella pelaajillemme. Peliä pääset kokeilemaan muun muassa alta löytyvillä nettikasinoilla.