Gold King kolikkopeli

Play’n Go tulee julkistamaan uuden pelin nimeltä Gold King. Peli tullaan näkemään kasinoilla 26. helmikuuta ja jännityksellä odotamme, että pääsemme tekemään ensimmäiset spinnaukset kyseisessä kolikkopelissä. Tästä pelistä ei kultaa ja kuninkaallista menoa tai muutakaan glamouria puutu. Pelin ykkösväri on takuulla kulta ja tästä asiasta ei tarvitse edes kiistellä, kun pelin on kerran avannut ja sen grafiikat nähnyt! Tutustu sinäkin siis tähän uskomattomaan tulokkaaseen ja ihastu ikihyviksi.


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Gold King kolikkopelin toiminnot

Gold King on kolikkopeli, josta pelaaja löytää viisi rullaa sekä 20 voittolinjaa. Jotta peli ei kävisi minkään tasoiselle pelaajalle liian tylsäksi, löytyy siitä uskomattomia ominaisuuksia, jotka tekevät pelaamisesta entistäkin mielenkiintoisempaa. Pelissä pelaajat pystyvät helposti siirtymään mielessään kreikkalaisen mytologian syvimpiin syövereihin, sillä valmistaja on onnistunut tuomaan tämän ulottuvuuden esiin peliä suunnitellessaan. Symboleina pelissä toimivat muun muassa kultaiset kolikot sekä kultaharkot, lisäksi pelistä löytyy myös kirjaimet A, K, Q, J sekä 10 pelikorttia, koruja, amuletteja sekä kultaisia kruunuja.

Gold King kolikkopelin erikoistoiminnot

Pelistä löytyy myös Ruusu –symboli, joka parhaillaan tarjoaa sinulle 125 x voitot sinulle. Tämä tapahtuu, jos ruusu –symboleita löytyy viisi kappaletta voittolinjoilla. Ruusu –symboli tunnetaan siis pelissä wildina.

Pelistä löytyy myös Super Stack toiminto. Tämä tarkoittaa, että peruspelin aikana jokaisen kierroksen aikana on mahdollisuus, että yksi symboli kiinnittyy ja täyttää 12 satunaisesti valittua paikkaa. Tämä mahdollistaa, että pelaajalla on entistäkin paremmat mahdollisuudet täyttää kokonainen rulla samalla symbolilla. Pelaajan kannattaa toivoa, että kultainen kruunu on se valittu symboli, sillä tämä kuuluu korkeasti maksaviin vaihtoehtoihin ja se voi kertoa voittosi 500 x panoksesi kokoiseksi. Lisäksi pelistä löytyy Golden Spin toiminto, joka voi aktivoitua milloin tahansa. Toiminnon aktivoituessa rullat 1, 3 sekä 5 täyttyvät Super Stack symboleilla.


Betsafe Sport 1 000 kr bonus.

Lisäksi pelistä voi löytää Super Spin toiminnon, joka käynnistyy saadessasi ruudulle näkyviin Gold King scatterin. Scatterin tulee pysähtyä rullille 1, 3 tai 5. Tämä tuottaa sinulle 10 uudelleenpyöräytystä. Jos saat scatterin pysähtymään rullille 1, 3 tai 5 ilmaiskierrosten aikana, voit voittaa 2, 4 tai 10 ilmaista kierrosta lisää. Pelissä ei ole minkäänlaista rajoitusta, kuinka monta ilmaiskierrosta pelaajalla on mahdollista saada!

Pelin ilmaiskierrosten aikana yksi seuraavista symboleista tulee pysähtymään ja levittäytymään 8 paikalle jokaisella rullalla. Symbolit ovat A, K, Q, J tai 10. Paras uutinen on, että myös wild symboli voi kiinnittyä ja ottaa haltuunsa 6-7 paikkaa. Lisäksi vielä näille eduilla kruunu, amuletti jne. voivat laajentua koko rullalle.

Gold King pelin bonukset

Valitettavasti kuten arvatakin saattaa, ei kyseisessä pelissä ole jaossa bonusrahaa. Bonusrahaa on kuitenkin mahdollista kalastella nettikasinoilta ja heidän tarjouksistaan. Klikkaa siis alta löytyville nettikasinoille ja kurkista millaisia tarjouksia he tarjoavat tällä hetkellä. Lisäksi näiden kasinoiden valikoimasta löytyy Play’n Go:n pelejä, joten hyvällä tuurilla valikoimaan tulee täydennystä, kun Gold King peli julkaistaan.


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Betsafe Sport 1 000 kr bonus.

ComeOn 300 € bonus.

Gold King pelin panokset ja voitot

Gold King pelissä panosmahdollisuuksia riittää. Pelaaja pystyy aloittamaan panostamisen aina 0,20 eurosta per kierros. Yksittäisen kierroksen panoksen voi nostaa maksimissaan 100 euroon, mikä tarkoittaa, että mahdollisuuksia on mielin määrin. Kuten aikaisemmin kerrottu, voi pelissä myös saada parhaillaan voittoa 5000 x panoksen verran, eli paras mahdollinen voitto voi kohota hyvinkin korkeaksi.

Gold King pelin grafiikka ja äänet

Emme ole vielä päässeet tutustumaan pelin ääniin kovinkaan tarkasti, mutta lupaamme päivittää tietomme, kun peli on julkaistu. Kyseisen pelin kuvitus on kuitenkin hyvin onnistunut, eikä liiakseen perinteisestä poikkeava.

Yhteenveto Gold King pelistä

Gold King peli ilmestyy markkinoille näinä päivinä. Kyseessä on peli aivan uskomattomalla teemalla varustettuna sekä sitäkin mukavemmilla voitoilla. Kurkista pelin syvimpiin syövereihin sekä nauti sen tuomista voitoista sitäkin enemmän. Alta pääset myös klikkaamaan kasinoille, jotka tarjoavat Play'n Go:n pelejä sekä tarkastamaan, josko kyseinen tulokas löytyisikin jo valikoimasta. 


Bob Casino 500 € bonus ja 10 ilmaiskierrosta ilman talletusta + 130 ilmaiskierrosta.

ComeOn 300 € bonus.