Suomi siirtymässä digipelien lisenssimalliin vuonna 2026

Julkaissut Heini
Julkaistu 23.06.2023
Lisenssijärjestelmä tulee kattamaan kasinopelit ja vedonlyönnin netissä

Suomen uusi hallitus on päättänyt hallitusohjelmassaan, että Suomi tulee luopumaan Veikkauksen monopolista ja siirtyy lisenssimalliin nettikasinopelien ja vedonlyönnin osalta viimeistään vuoden 2026 alusta lähtien.

Suomi siirtymässä digipelien lisenssimalliin vuonna 2026
  • Veikkauksen monopoliasemasta luovutaan
  • Lisenssijärjestelmä tulee ensisijaisesti kattamaan kasinopelit ja vedonlyönnin netissä
  • Taloudellinen kannattavuus sekä erilaisten pelihaittojen ehkäisy ovat suurimpina syinä muutokseen

Suomeen on saatu uusi hallitus, joka on päättänyt avata maan rahapelimarkkinoita luopumalla Veikkauksen monopoliasemasta. Uuden hallitusohjelman mukaan Suomen rahapelijärjestelmä tullaan avaamaan kilpailulle viimeistään vuoden 2026 alusta, uutisoi Iltalehti verkkosivuillaan.

Suomi seuraa lisenssimalliin siirtymisessä naapurimaa Ruotsia, joka siirtyi omaan lisenssijärjestelmäänsä jo vuonna 2019. Ruotsi toimi myös yhtenä vertailumaana, kun hallitus aiemmin teki selvitystyön lisenssimalliin siirtymisestä.

Valtiontalouden merkitys korostuu verotulojen muodossa

Talouden näkökulmasta uuden päätöksen uskotaan olevan tuottoisa; tuore tutkimus paljasti, että suomalaiset pelasivat monopolijärjestelmän ulkopuolella olevia rahapelejä netissä vuonna 2021 arvioiden mukaan noin 530-590 miljoonalla eurolla.

Nykyisessä monopolimallissa ulkomaisten toimijoiden osuus on jo lähes puolet. Hallitusohjelman mukaan netissä tapahtuvan rahapelaamisen markkinoilla toimivat monopolijärjestelmän ulkopuoliset toimijat saavat kuitenkin tuottonsa täysin ilman lisenssimaksuja, veroja tai vastuuta toiminnan aiheuttamista rahapeliongelmista.

Tavoitteena ongelmapelaamisen vähentäminen

Huolestuttava seikka on ollut myös ongelmapelaamisen jatkuva lisääntyminen, joka on selvästi yleisempää monopolijärjestelmän ulkopuolella olevien rahapelien kohdalla, selviää KVV:n tekemästä tutkimuksesta.

Myös pelaajan riittävä kuluttajansuoja on ollut tapetilla, sillä tällä hetkellä Veikkauksen ulkopuoliset toimijat eivät ole säänneltyjä, eivätkä ne esimerkiksi tarjoa vastuullisen pelaamisen työkaluja, kuten Veikkaus.

Vastuullisen pelaamisen tärkeys ja pelihaittojen minimointi ovat myös syitä, miksi itse Veikkaus aiemmin ilmaisi kiinnostuksensa lisenssimalliin siirtymisen puolesta.

Lue lisää kasinouutisia:

Kirjoittaja
Kasinoalan asiantuntija
Heini on suomenkielinen kirjoittaja ja hän kirjoittaa SuomiCasinon kasino- ja peliarvosteluja sekä pelioppaita. Hän on arvostellut lukuisia nettikasinoita ja kirjoittanut useita artikkeleita pelimaailman käänteistä kasinosivustoilla Suomessa. Lisäksi Heiniltä löytyy vuosien kokemus sisällöntuotannosta ja kääntämisestä eri aloilta. Seuraamalla aktiivisesti pelimaailman uusimpia uutisia Heini pyrkii pysymään ajantasalla pelimaailman uusimmista käänteistä. Heinin suosikkeja ovat kasinoarvostelut – aina on luvassa jotain uutta ja jännittävää!

Valitsemasi kasinot poistetaan vertailusta

Oletko varma?