
- Poliisihallitus on lanseerannut uuden Ei mitään rajaa -kampanjan
- Kampanja pyrkii lisäämään tietoisuutta rahapelien lainvastaisesta markkinoinnista
- Kampanja on kohdistettu erityisesti nuorille aikuisille sosiaalisessa mediassa
Some ja rahapelien lainvastainen markkinointi
Suomessa kuluttajiin kohdistuvaa rahapelien markkinointia saa harjoittaa ainoastaan Veikkaus, sekin ainoastaan omien sometilinsä kautta, ei esimerkiksi somevaikuttajien avulla, valaisee Poliisihallitus.
Ei mitään rajaa on uusi Poliisihallituksen vetämä kampanja, jolla pyritään tuomaan lisää tietoa lainvastaisesta rahapelien markkinoinnista ja sen tunnistamisesta erityisesti sosiaalisessa mediassa.
–Rahapelien lainvastaista mainontaa on kohdennettu jo useamman vuoden ajan sosiaalisen median kanavilla erityisesti nuorille aikuisille, Poliisihallitus jatkaa tiedotteessaan.
Rahapelien lainvastaisessa markkinoinnissa ovat avainasemassa erityisesti kotimaiset sosiaalisen media vaikuttajat, joiden avulla pyritään luomaan rahapelaamiseen mielikuvia menestymisestä, elämässä pärjäämisestä, vaurastumisesta ja julkisuudesta.
Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä rahapelien haitoista, kuten pelaamisen sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista ei mainonnassa puhuta. Juuri tähän epäkohtaan myös Ei mitään rajaa -kampanja tähtää.
Somejulkkisten yleisö koostuu suurilta osin nuorista aikuisista ja erityisesti heille suunnattu kampanja rakentuu sosiaalisessa mediassa jaettavista videoista, joissa kuvitteellinen somevaikuttaja herää mielikuvamainonnan todellisuuteen.
Pelaajan oikeusturva ja vastuullinen pelaaminen
Suomessa on Veikkauksen monopoli myös netissä pelattavien rahapelien osalta, joten sen toiminta on tarkkaan valvottua. Poliisi voi esimerkiksi auttaa mahdollisissa erimielisyyksissä pelaajan ja rahapeliyhtiön välillä. Pelaajan oikeusturvaa ei puolestaan voida taata ulkomailta Manner-Suomeen tarjottavien rahapelien osalta, jos epäselvyyksiä ilmenee.
Lainvastaisesti mainostetuilla rahapelisivustoilla on usein mahdollista pelata myös ilman eri vastuullisen pelaamisen rajoitteita, joiden avulla Suomen yksinoikeusjärjestelmässä pyritään pelaajia suojelemaan.
Tyypillisiä vastuullisen pelaamisen työkaluja ovat esimerkiksi talletus- ja tappiorajat sekä erilaiset pelirytmiä koskevat rajoitukset.
Tutustu kampanjaan tarkemmin täällä.
Lue lisää aiheesta:
Lisää pelialan uutisia löydät täältä.