Arpajaislain uudistukset maksuliikenteessä voimaan vuoden 2023 alusta

Julkaissut Heini
Julkaistu 16.12.2022
Arpajaislain uudistukset maksuliikenteessä voimaan vuoden 2023 alusta
  • Suomen arpajaislain muutokset tulevat voimaan ensi vuoden alusta
  • Ehtoja kiristetään esimerkiksi rahaliikenteen osalta
  • Maksuliikenne-estojen avulla pyritään ehkäisemään pelaamisen haittoja

Viime vuosina pelaaminen verkossa ja erityisesti ulkomaisilla rahapelisivustoilla on jatkanut kasvamistaan.

Jo noin 5-6% täysi-ikäisistä pelaa ulkomaisilla pelisivustoilla, joilla ei Suomen arpajaislain mukaan ole oikeutta toteuttaa tai markkinoida rahapelejä Suomessa, kertoo Poliisihallitus tiedotteessaan. 

Samaan aikaan on herätty myös siihen, että rahapeliongelmat näyttävät keskittyvän yhä enemmän ulkomaiseen verkkopelaamiseen. 

Poliisihallituksen arpajaishallinnon arvion mukaan Suomi häviää verkkopelaamisen verotuloissa jopa 250-300 miljoonaa euroa vuosittain, joka on saanut myös poliittiset päättäjät hereille.

Tietoa riskeistä ja pelihaittojen ehkäisystä 

Uuden arpajaislain maksuliikenne-estot rahapelaamiselle tulevat voimaan vuoden 2023 alusta. Niiden tavoitteena on vaikuttaa rahapelien saatavuuteen ja samalla pyrkiä ehkäisemään ja suojelemaan pelaajia pelihaitoilta kehottamalla pelaamaan vastuullisesti.

Poliisihallitus pitää todennäköisenä, että maksuliikenteen estoilla tulee olemaan suurempi vaikutus pelaamisen haittojen ehkäisyyn kuin niiden vähentämiseen, sillä estot vaikuttavat enemmän kohtuullisesti- ja satunnaisesti pelaaviin kuin riski- ja ongelmapelaajiin. 

Samalla arpajaislain muutosten toivotaan lisäävän tietoa kuluttajansuojan riskeistä kun puhutaan ulkomailla pelaamisesta. 

Ehtoja kiristetään rahaliikenteen osalta 

Maksuliikenne-estoja sovelletaan pelaajan ja niiden ulkomaisten rahapeliyhtiöiden välillä, jotka ovat saaneet Poliisihallitukselta kieltopäätöksen arpajaislain vastaisesta markkinoinnista. Muutokset eivät luonnollisesti koske turvallisia ja lisensoituja nettikasinoita, joilla pelaamista voi jatkaa entiseen tapaan.

Vuoden alusta voimaan tulevat maksuliikenne-estot koskevat ainakin rahapeliyhtiöitä Nordic Tech Services N.V. ja Viking Technology N.V., joilla on väliaikaisesti voimassa oleva kielto markkinoida rahapelejä Suomessa.

Erityisesti maksupalveluntarjoajat ovat tärkeässä asemassa muutoksessa, sillä heidän tulee estää mahdolliset maksuliikenne-estoja rikkovat maksut Poliisihallituksen opastamalla tavalla. 

Vuoden 2023 alussa Poliisihallitus tulee julkaisemaan maksuestolistan sitä koskevista yrityksistä täällä.

Tulevaisuus tulee näyttämään millaisia vaikutuksia maksuliikenne-estoilla mahdollisesti on suomalaispelaajille sekä millaisia uutisia Veikkauksen monopoliaseman mahdollisista muutoksista on tarjolla.

Lisää kuumimpia kasinouutisia löydät täältä.