Uusi arpajaislaki – Mitä se sisältää ja miten se käytännössä toimii?

Suomen eduskunta hyväksyi joulukuun 2021 puolivälissä uuden arpajaislain, joka pyrkii taistelemaan ulkomaisia nettikasinoita ja vedonlyöntisivustoja vastaan. Ulkomaisilla sivustoilla pelaaminen on kuitenkin edelleen täysin laillista.

Oman maan ongelmiin, ennen kaikkea kauppojen ja ravintoloiden peliautomaattien ongelmiin keskitytään vain kosmeettisin toimin.

Mitä uusi arpajaislaki sisältää?

Uusi arpajaislaki keskittyy siis taisteluun ulkomaisia nettikasinoita vastaan. Eurooppalaisen suomalaisen laillista valinnanvapautta pyritään rajoittamaan kansallisella lailla. Vaikka lailla yritetäänkin hankaloittaa ulkomaisilla casinoilla pelaamista, se on kuitenkin edelleen täysin laillista.

Markkinointi kielletty – paitsi Veikkaukselta

Nettikasinoiden markkinointiin puututaan entistä tiukemmin. Poliisihallitus tulee vahtimaan entistä ahkerammin esimerkiksi yksityishenkilöiden tekemää markkinointia. Tällaista on esimerkiksi se, että mainostaa omalla sometilillään nettikasinoita vaikkapa julkaisemalla pelivideoita. 

Vain Veikkaus Oy monopoliasemassaan saa markkinoida lain mukaan Suomessa. Uuden arpajaislain mukaan “Veikkaus Oy saa markkinoida rahapelejä ja yhtiötä, jos markkinointi ei edistä taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja aiheuttavaa pelaamista ja jos markkinoinnilla ohjataan rahapelikysyntää tämän lain nojalla harjoitettavaan rahapelitoimintaan.”

Lain mukaan Poliisihallitus voi kieltää lainvastaisen markkinoinnin. Uusi arpajaislaki sanoo, että “Kielto voidaan kohdistaa rahapelin toimeenpanijaan sekä sellaiseen elinkeinonharjoittajaan tai yhteisöön, joka välittää rahapeleihin liittyviä osallistumisilmoituksia ja -maksuja, luovuttaa tilan raha-automaattien käytettävänä pitämiseen tai markkinoi rahapelejä.”

Laki ei kerro tarkemmin, mitä tuo tarkoittaa, mutta koska kyse on Suomen laista, se koskee Suomessa toimivia elinkeinonharjoittajia tai yhteisöjä. Käytännössä siis ulkomaisilla nettikasinoilla saa edelleen olla suomenkieliset sivut ja suomenkielinen asiakaspalvelu. Myös ulkomailla mainostaminen on edelleen sallittua, millä kielellä tahansa.

Maksublokki, joka ei toimi

Mikäli nettikasino jää kiinni yllä mainitusta mainostamisesta, se saattaa joutua Poliisihallituksen mustalle listalle. Tällaisten nettikasinoiden tilanne tulisi heikkenemään vuoden 2023 alusta, kun maksublokkeja yritetään saada käyttöön.

Maksublokki tulisi estämään vain talletukset ulkomaisille nettikasinoilla. Voitot on edelleen mahdollista kotiuttaa ulkomaisilta nettikasinoilta myös vuoden 2023 alkamisen jälkeen. Ja blokki on lopuolta varsin helppo kiertää myös talletuksia tehdessä.

Myös lainsäätäjät tietävät, että maksublokit on helppo kiertää vaikkapa nettilompakoita käyttämällä, joten tämä taistelu tulee olemaan niitä kuuluisia tuulimyllyjä vastaan. Vaikka asia on myönnetty, että blokki ei toimi, sellaista tullaan silti yrittämään. 

suosituimmat maksuvälineet

Iltalehden tietojen mukaan maksuliikenne-estojen perustaminen saattaa maksaa jopa kolme miljoonaa euroa per pankki. Ja päälle tulevat vielä satojen tuhansien ylläpitokulut.

Norjassa vastaava yritys on johtanut siihen, että pelaaminen ulkomaisilla nettikasinoilla on maksublokin asetuksen jälkeen lisääntynyt. Ihmiset äänestävät jaloillaan. Tai tässä tapauksessa sormillaan.

Brite AB, Euteller Oy ja Trustly Group AB huomauttavat omassa asiantuntijalausunnossaan, että “Norjassa estojen vaikutus on ollut lähes täysin päinvastainen kuin mihin niillä pyrittiin. 

Ulkomaille kanavoituva pelaaminen on noussut dramaattisesti ja valvontaan käytetyt resurssit kasvaneet merkittävästi, maksupalvelujen tarjoajat huomauttavat omassa asiantuntijalausunnossaan.

Maksutavat ovat siirtyneet pois Norjan finanssivalvonnan hyväksymiltä toimijoilta kolmansille osapuolille Euroopan ulkopuolella, joita ei valvo yksikään eurooppalainen finanssivalvonnan elin.”

Ulkomaisille nettikasinoille suunnitellut maksublokit ovat näillä näkymin tulossa voimaan vuoden 2023 alusta. 

Pakollinen tunnistautuminen laajenee

Niitä kosmeettisia toimia Veikkauksen suuntaan uudessa arpajaislaissa ovat esimerkiksi pakolliset tunnistautumiset pelikoneille, jotka tulivat voimaan vuoden 2022 alussa. 

Iltalehti selvitti loppiaisen jälkeen julkaistussa jutussaan, että Veikkaus on edelleen pitänyt pelikoneiden sijoittelussa vanhan tuottavaksi havaitun mallinsa, jossa koneita sijoitetaan eniten huono-osaisille alueille, kuten pienituloisten ja työttömien marketteihin.

Lisäksi pakollista tunnistautumista laajennetaan vuoden 2023 alussa kuponkipelaamiseen ja 2024 myös raaputusarpoihin.

Yhteenveto uudesta arpajaislaista

Paljon melua tyhjästä. Se tässä ensimmäisenä tulee mieleen. Veikkaus on onnistunut lobbaamaan lain niin, että se keskittyy taisteluun ulkomaisia sivustoja vastaan. 

Tämä taistelu on sitä tuulimyllyjä vastaan tappelua, eikä tule tuottamaan tulosta. Sen tietävät myös lainsäätäjät, jotka esimerkiksi jo ennen maksublokkien käyttöönottoa myöntävät, että ne eivät tule toimimaan. Ne ainoastaan tulevat maksamaan pankeille miljoonia euroja.

Suomen lain koura ei ylety ulkomaille, joten vähän on tehtävissä. Maksublokit on helppo kiertää. Ja esimerkiksi ammattivedonlyöjät ovat jo ilmoittaneet niin tekevänsä, sillä Veikkauksen kertoimet ovat niin huonoja verrattuna ulkomaisiin vedonlyöntisivustoihin, että Veikkauksen kautta ei ammattilaisen kannata pelata.

Varsinaiseen peliongelmaan ei juurikaan ole puututtu. Pelikoneet sijoitetaan edelleen ongelmapelaajien ja huono-osaisten alueille viemään ne rahat niiltä, joita pitäisi eniten suojella. Mutta sieltä Veikkaus ottaa, mistä helpoiten saa. Muut säädökset ovat lähinnä kosmeettisia.

Valitsemasi kasinot poistetaan vertailusta

Oletko varma?