
- Ruotsi siirtyi nettipelien lisenssimalliin jo vuonna 2019
- Ruotsi on toiminut eräänlaisena esimerkkinä Suomelle lisenssimalliin siirtymisessä
- Hallitusohjelman mukaan Suomi tulee siirtymään lisenssijärjestelmään vuonna 2026
Uutisoimme aiemmin Suomen suunnitelmista siirtyä lisenssimalliin nettipelaamisen osalta vuonna 2026. Suomen länsinaapuri Ruotsi on kuulunut lisenssimalliin useiden vuosien ajan ja se onkin omalla tavallaan toiminut Suomelle esimerkkinä onnistuneesta siirtymisestä lisenssijärjestelmään.
Ruotsi toimi myös yhtenä vertailumaana, kun Suomen hallitus aiemmin teki selvitystyön lisenssimalliin siirtymisestä.
Oikean tasapainon löytäminen
Tärkeimpinä seikkoina lisenssimallin menestykselle pidetään tasapainoa markkinoiden kilpailukyvyn ja pelaajan suojan välillä, raportoi igamingfuture pelisivusto.
Ruotsin ongelmat lisenssijärjestelmässä keskittyvät juuri kanavoinnin haastavuuteen sekä riittävän yhteistyön puuttumiseen.
Esimerkiksi Iso-Britannian ja varsinkin Tanskan markkinoilla on Euroopan suurin kanavointi, ja nämä maat ovatkin siitä syystä loistava esimerkki turvallisten, mutta kilpailukykyisten puitteiden luomisesta.
Ruotsin verkkopelaamisalan ammattiliitto (BOS) puolestaan raportoi äskettäin Ruotsin säänneltyjen nettipelimarkkinoiden lisensoidun osuuden laskusta.
”Ruotsilla on melko säännellyt rahapelimarkkinat. Sääntelimme markkinoitamme uudelleen vuonna 2019, ja hallituksemme päätti viisaasti asettaa kanavointitavoitteen. Uskon, että se on ratkaisevan tärkeää kaikille lupa- ja uhkapelijärjestelmille. Ruotsin tavoitteeksi asetettiin 90 prosenttia ruotsalaisten kuluttajien rahapelaamisen hyväksyttävästä osuudesta kansallisessa lupajärjestelmässä,” BOS:in pääsihteeri Gustaf Hoffstedt valottaa.
Ruotsissa on kiinnitetty erityistä huomioita alan toimijoiden ja sääntelyviranomaisten yhteistyön tärkeyteen. Yhteistyöllä on suora yhteys kanavointitasoon ja tästä syystä sen uskotaan olevan avainasemassa menestyksekkäässä lisenssimallissa.
”Ruotsin ja muiden uudelleen sääntelevien lainkäyttöalueiden, kuten Alankomaiden tai Suomen, pitäisi itse asiassa yrittää tehdä enemmän yhteistyötä alan kanssa. Yhteistyö alan ja sääntelyviranomaisen välillä on mielestäni hyvä tapa vahvistaa kanavointitasoja kyseisellä lainkäyttöalueella,” Hoffstedt jatkaa.
Suomi siirtymässä lisenssimalliin 2026
Suurimpina syinä Suomen siirtymisessä lisenssimalliin ovat digipelien taloudellinen kannattavuus sekä erilaisten pelihaittojen ehkäisy. Lisäksi nykyisessä monopolimallissa ulkomaisten toimijoiden osuus on jo lähes puolet.
Tällä hetkellä netissä tapahtuvan rahapelaamisen markkinoilla toimivat monopolijärjestelmän ulkopuoliset toimijat saavat tuottonsa täysin ilman velvoitteita, kuten lisenssimaksuja tai veroja.
Ulkopuoliset toimijat eivät myöskään kanna vastuuta toiminnan aiheuttamista rahapeliongelmista tai tarjoa tarvittavia vastuullisen pelaamisen työkaluja, mihin erityisesti toivotaan muutosta tulevan lisenssijärjestelmän myötä.
Lue lisää pelialan uutisia:
- Ruotsin hallitus haluaa korottaa uhkapeliveroa
- Lisenssimallin esiselvitys on kohdannut laajalti kritiikkiä
- Suomicasinon videosarja – Opi pokerin salat
- Veikkaus strategisten muutosten äärellä
- Spelinspektionen sääntelyn tehokkuutta arvioidaan
- Relax Gaming aloittaa yhteistyön pelistudio Endorphinan kanssa