- Norjassa suuri osa pelaajista pelaa monopolijärjestelmän ulkopuolisia pelejä
- EGBA kehottaa Norjaa harkitsemaan lisenssimalliin siirtymistä
- Norja ja Suomi ovat ainoat Euroopan talousalueen maat, joissa ei ole käytössä lisenssijärjestelmää
Uutisoimme Suomicasinolla aiemmin Norjan tekemistä muutoksista monopolijärjestelmässään, joilla saatiin ainakin hetkellisesti monopolin ulkopuolella tapahtuva pelaaminen vähenemään. Maassa esimerkiksi lisättiin maksuliikenteen estoja monopolin ulkopuolisille toimijoille ja rajoitettiin rahapelien markkinointia niin monopoliyhtiö Norsk Tippingin kuin myös laittomien ulkomaisten toimijoiden puolesta.
Vuonomaa on myös yrittänyt rajoittaa laittomia toimijoita esimerkiksi DNS-estoilla, jotka kieltävät pääsyn ulkomaisille pelisivustoille, mutta samaan aikaan uusia laittomia uhkapelisivustoja ilmestyy nopeammin kuin kukaan ehtii niitä estää.
Norjassa moni pelaa monopolijärjestelmän ulkopuolella
European Gaming pelisivusto kertoo julkaisussaan, kuinka norjalaiset pelaajat hakeutuvat etsimään uusia palveluntarjoajia sen sijaan, että pelaisivat maan virallisilla pelisivustoilla. Lisenssimalliin siirtymisestä on puhuttu Norjassa myös tästä syystä; rahapelien monopolista luopuminen todennäköisesti vähentäisi ongelmia pelaajien kanssa, jotka tietoisesti hakeutuvat pelaamaan ulkomaisille sivustoille. Norja on siis joutunut myöntämään monopolin osaksi epäonnistuneen, joten maa saattaa joutua arvioimaan tulevaisuudessa uudelleen suljettujen markkinoiden edut.
Samoilla mietteillä liikenteessä on myös EGBA eli European Gaming and Betting Association, joka kehottaa Norjaa siirtymään kohti lisenssimallia.
”Moni Euroopan maa on ottanut käyttöön jonkinlaisen lisenssijärjestelmän, joka menestyksekkäästi priorisoi pelaajien turvallisuutta sääntelykehyksessä, jossa on selkeät säännöt, joita yritysten on noudatettava. Norjassa on selkeä kysyntä nykyisen pelimonopolin vaihtoehdoille, mikä on osoitus pelaajien päättäväisyydestä etsiä ja päästä aktiivisesti kansainvälisille sivustoille, jotka tarjoavat heille enemmän valinnanvaraa,” EGBA mainitsee lausunnossaan.
Norja on Suomen lisäksi ainoa Euroopan talousalueen maa, jossa ei ole tällä hetkellä käytössä kansallinen lisenssijärjestelmä rahapeleille. Maan toinen naapuri Ruotsi puolestaan siirtyi lisenssijärjestelmään jo vuonna 2019, tosin vuosia kestäneen harkinnan jälkeen.
Aika tulee näyttämään päättääkö Norja seurata naapureitaan vai jatkaako se oman rahapelimonopolinsa muokkaamista uusin rajoituksin.
Lue lisää kasinouutisia:
- MGA varoittaa nettikasinoista jotka virheellisesti väittävät omaavansa sen pelilisenssin
- Hollantilaiset rahapeliyhtiöt oikeuden edessä
- Relax Gamingin Dream Drop Mega Jackpot jatkaa voittovyöryään
- Lisenssimalli lähestyy – Veikkaus varoittaa uusista mahdollisista irtisanomisista
- Nopeat kotiutukset: Löydä nopeat kasinot ja nopeimmat kotiutukset 2024
- Norjalainen rahapeliyhtiö antoi nettipelaajalle vahingossa yli 2 miljoonaa euroa