- Maltan hallitus jatkaa maan peliteollisuuden tukemista
- Maltan talousministeri Schembri on ylpeä Maltan menestyksestä
- Turvallisuus ja vastuullisuus Maltan suosion salaisuutena
Olemme jo pitkään seuranneet Maltan menestyksekästä matkaa iGamingin parissa. Tämä pieni saari Etelä-Euroopassa on noussut koko iGaming-maailman tietoisuuteen kiitos sen aktiivisuuden, luotettavuuden ja jatkuvien innovaatioiden.
Maltan hallitus jatkaa maan peliteollisuuden tukemista
Viime viikolla järjestetyssä pelialan ICE 2023 -tapahtumassa Maltan talousministeri korosti puheessaan Maltan hallituksen halua jatkaa pelialan ja muiden alojen, kuten e-urheilun ja videopelikehityksen vahvistamista.
”Maltan hallitus julkistaa lähitulevaisuudessa pelialan kannustimia ”, Maltan talousministeri Silvio Schembri sanoi tapahtumassa.
Ministerin sanat tulevat maan loistavan talouskasvun uutisoinnin jälkeen, sillä vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla pelaajien määrä Maltan lisensoiduilla kasinoilla ja sivustoilla saavutti ennätystason.
Loistavan kasvuvuoden 2022 jälkeen, Malta on siis päättänyt takoa rautaa kun se on kuuma, eli houkutella yhä lisää kasvua maan iGaming-talouteen. Maltalla iGaming toimiala työllistää tällä hetkellä yli 11 000 työntekijää, ja alan osaaminen on jatkuvasti kasvussa.
”On elintärkeää, että hallituksena jatkamme ponnistelujen vahvistamista varmistaaksemme, että Malta pysyy houkuttelevana lainkäyttöalueena, joka puolestaan ylläpitää vahvaa ekosysteemiä ja auttaa vauhdittamaan talouttamme”, ministeri Schembri sanoi.
Turvallisuus ja vastuullisuus suosion salaisuutena
Malta on tunnettu hyvämaineisena tekijänä ja voi olla ylpeä vahvasta sääntelyjärjestelmästään, joka sisältää tarvittavat suojatoimet sekä operaattoreille, että kuluttajille.
Maltan menestyksen osasyynä voidaan pitää sen jatkuvaa vastuullisen ja turvallisen peliympäristön luomista ja uudistumiskykyä.
Esimerkiksi pelilisenssien sääntöjen säännöllisellä päivittämisellä pyritään parantamaan pelaajien turvallisuutta sekä korostamaan vastuullisen pelaamisen tärkeyttä nettikasinoilla.
Maltan peliviranomainen eli Malta Gaming Authority (MGA) on esimerkiksi parhaillaan kehittämässä kestävän kehityksen -säännöstöä etäpelaamiselle sekä uudistamassa käytäntöjään vastaamaan uusia digitaalisia innovaatioita, vain muutamia uudistuksia mainittaessa.
Monet suomalaispelaajien suosikkikasinot on lisensoitu Maltan pelilisenssillä, jotka paitsi takaavat verovapaat voitot, myös turvallisen ja luotettavan pelisivuston. Tästä syystä useat suomalaispelaajat monesti suosivat MGA pelilisenssin omaavia nettikasinoita.
Lue lisää kasinouutisia:
- MGA varoittaa nettikasinoista jotka virheellisesti väittävät omaavansa sen pelilisenssin
- Hollantilaiset rahapeliyhtiöt oikeuden edessä
- Relax Gamingin Dream Drop Mega Jackpot jatkaa voittovyöryään
- Lisenssimalli lähestyy – Veikkaus varoittaa uusista mahdollisista irtisanomisista
- Nopeat kotiutukset: Löydä nopeat kasinot ja nopeimmat kotiutukset 2024
- Norjalainen rahapeliyhtiö antoi nettipelaajalle vahingossa yli 2 miljoonaa euroa