
- Muutokset Espanjan parlamentissa voisivat vaikeuttaa Gibraltarin asemaa igaming-teollisuuden keskuksena
- Tällä hetkellä monet pelialan yritykset toimivat Gibraltarilla
- Gibraltarin pelilisenssi on tuttu useilta nettikasinoilta
Kaksi Espanjan suurta poliittista puoluetta, Popular Party ja Vox uhkaavat sulkea Espanjan ja Gibraltarin välisen rajan mikäli he voittavat vaalit. Tämä todennäköisesti uhkaisi omalta osaltaan myös iGaming-teollisuutta Gibraltarilla.
Espanjan eteläkärjessä sijaitseva Gibraltar on aiemmin ollut Yhdistyneen kuningaskunnan ja Espanjan omistuksessa, ja tähän saakka erimielisyydet on ratkaistu rauhanomaisesti.
Tähän saakka EU-asukkaiden elämä on ollut varsin helppoa, sillä erityisesti espanjalaisten, jotka ovat työskennelleet Gibraltarilla eri iGaming-yrityksissä. Siinä tapauksessa, että rajat päädyttäisiin sulkemaan, espanjalaisten tulisi hankkia passi päästäkseen Gibraltarille Espanjasta.
Peliteollisuuden keskus
Monet ulkomaalaiset työntekijät maassa tarjoavat palveluita peliteollisuudelle esimerkiksi monien Gibraltarilla sijaitsevien livekasino -studioiden kautta.
Useat suuret vedonlyöntiyhtiöt ja pelien kehittäjät, kuten NetEnt ja Yggdrasil ovat jo ilmaisseet huolensa tilanteesta ja etsivät vaihtoehtoisia suunnitelmia, kuten pääkonttorin siirtämistä Maltalle, Kyprokselle tai Curacaolle.
Gibraltarilla on myös oma suosittu pelilisenssi, jota useat nettikasinot hyödyntävät. Pelilisenssin toimintaa valvovat Gibraltarin peliviranomaiset eli Gibraltar Regulatory Authority (GRA).
Gibraltarin pelilisenssi koki kovan kohtalon Brexitin myötä, sillä pelivoitoista tuli tällöin verollisia eurooppalaisille pelaajille, joka saattoi osaltaan vaikuttaa lisenssin suosioon.
Gibraltarin pelilisenssi löytyy myös useilta suomalaisten tuntemilta nettikasinoilta, kuten suosittu Spinni Casino.
Lue lisää kasinouutisia:
- Ruotsin hallitus haluaa korottaa uhkapeliveroa
- Lisenssimallin esiselvitys on kohdannut laajalti kritiikkiä
- Suomicasinon videosarja – Opi pokerin salat
- Veikkaus strategisten muutosten äärellä
- Spelinspektionen sääntelyn tehokkuutta arvioidaan
- Relax Gaming aloittaa yhteistyön pelistudio Endorphinan kanssa