vetovinkit ja kertoimet

Jalkapallon MM-kisat 2018 kertoimet ja vinkit Belgia – Japani 

Alkuillasta futisfanit pääsevät nauttimaan Brasilia – Meksiko ottelusta, jonka jälkeen myöhäisillassa nähdään sitten toinen neljännesvälieräottelu. Tämä ottelu ei välttämättä nosta ihokarvoja samalailla pystyyn mitä aikaisempi taistelupari tekee, mutta sanotaanko, että Japani on onnistunut näyttämään kyntensä tässä hommassa aika hyvin.


LeoVegas Sport 50 € bonus.

Vaikka monilla on sellainen kuva, että kyseessä on läpihuuto ottelu, ovat nämä joukkueet kohdanneet toisensa viisi kertaa aikaisemmin. Viidestä aikaisemmasta ottelusta Belgia on onnistunut voittamaan vain yhden. Peli on päättynyt tasatilanteeseen kahdesti ja kaksi voittoa on mennyt Japanille. Emme siis voi sanoa, että Japanilla ei olisi pienintäkään mahdollisuutta belgialaisten kynsissä.

Tämä ainoa Belgialle suotu voitto on lunastettu syksyllä 2017, jolloin Belgia kiisi paalupaikalle maalein 1-0. Maalintekijänä tässä ottelussa oli kukapa muukaan kuin Romelu Lukaku. Jos tätä ottelua ei lasketa mukaan, on joukkueiden otteluissa nähty huomattavasti enemmän maaleja. Kolmesti kyseisten maiden välisissä kamppailuissa on päästy todistamaan, kuinka verkko on heilunut yli neljä kertaa. 

Illan ottelu ja sen lopputulos ovat todella vaikeasti ennustettavissa. Aivan kisojen alkamisesta lähtien Japanin matkan luultiin pysähtyvän ryhmäottelu vaiheeseen. Toisin kuitenkin kävi. Odotettavissa on siis television täydeltä tiukkaa vääntöä, jota on mahdollista seurata kello 21:00 suomenaikaan. 


Bethard Sport

Belgian matka jalkapallon MM-kisoissa 2018

Belgia on onnistunut pelaamaan mahtavia otteluita kisojen lohkovaiheessa. Tällä hetkellä joukkue liihottaa uskomattomassa 22 ottelun tappiottomassa putkessa, joka on aika mieletön suoritus, mitä kyseiseen lajiin tullaan. Jalkapallon MM-kisoissa 2018 joukkue aloitti voittamisen Panamaa vastaan pelatussa ottelussa, joka päättyi 3-0 lopputulokseen. Tämän jälkeen he saivat vastuksekseen Tunisian. Tällöin ottelu päättyi 5-2 voittoon. Viimeisenä nähtiin ottelu Englantia vastaan, joka ei antanut paljoa sen katsojille. Pelissä ei meinattu päästä millään eteenpäin, mutta lopulta Belgia onnistui heiluttamaan Brittien maalia ja ottelu päättyi 1-0 tulokseen. Puheena olevassa ottelussa helpoin tie olisi ollut hävitä, sillä tällöin matka finaaliin olisi käynyt kevyempää reittiä.

Mitä taas pelaajiin tullaan, Belgian paras maalintekijä on ehdottomasti jo entuudestaankin tuttu nimi Lukaku. Lukaku on onnistunut jo tässä vaiheessa kisoja tykittämään neljä maalia. 


Betsson Sport 100 € bonus.

Japanin matka jalkapallon MM-kisoissa 2018

Japani on näiden kisojen ehdoton yllättäjä joukkue yhdessä Senegalin kanssa. Lohkovaiheessa kyseisen joukkueen oletettiin olevan heikoin lenkki. Tästä Japani ei kuitenkaan lannistunut, vaan selvitti matkansa jatkoon. Jatkoon se taisteli itsensä tasapisteillä Senegalin kanssa, sillä joukkueiden keskinäinen ottelu päättyi tasalukemiin. Lisäksi joukkueet päättivät ryhmävaiheen samalla maalierolla. Vähemmän kortteja tähän mennessä on kuitenkin napsinut Japani. 

Joukkue aloitti matkansa pelillä Kolumbiaa vastaan. Tämä ottelu päättyi 2-1 lukemiin. Tämän jälkeen oli ottelu Senegalia vastaan, joka päättyi tasan 2-2 tilanteeseen. Viimeisessä ryhmäottelussa Japani otti pienen iskun ottelussa Puolaa vastaan, mutta tästä huolimatta joukkue selvitti tiensä jatkoon. Tämän ansiosta joukkueella on kaikki mahdollisuudet pötkiä finaaliin asti.


LeoVegas Sport 50 € bonus.

Kertoimet illan Belgia – Japani otteluun

Kuten arvatakin saattaa, Belgia lähtee illan otteluun ehdottomana suosikkina, mitä kertoimiin tullaan. Belgian joukkueen ehdoton plussa on heidän hyökkäys ja asiantuntijat ovatkin huolissaan kestääkö Japanin puolustus niin vahvaa hyökkäystä.

Toinen kertoimiin vaikuttava seikka on, että Belgian puolustus on viimeisen päälle kunnossa. Antaako joukkue edes pienintä mahdollisuutta Japanille? Tämä selviää vain katsomalla illan ottelu.

Hyvinä vetovinkkeinä voisimme kertoa, että mukavat kertoimet irtoavat muun muassa Belgian voitolle kahdella maalilla. Lisäksi Lukalu on erinomainen vaihtoehto maalintekijäksi. Jos Japanin mahdollinen maalintekijä on mietinnässä kannattaa lapulle raapustaa esimerkiksi Kagawaanin nimi. Alta vielä kurkkaus kertoimiin.

  Belgia x Japani
Bethard 1.42 4.90 8.50
Betsson  1.40 4.95 9.60
LeoVegas 1.38 4.70 9.50

 


SuomiCasino.com