Lottoa täällä!

Valmiit lottokupongit

Nykyään valmiita lottokuponkeja saa jopa kaupan kassalta, ja ne ovatkin jo aika tuttu näky joka paikassa. Tällainen pelaaminen ei kuitenkaan ole ehkä yhtä mielenkiintoista kuin numeroiden itse valitseminen, ja se tekee pelaamisesta jopa ehkä hiukan mekaanista toimintaa. Ne ovat kuitenkin myös oiva keino pelaamiseen mikäli haluat enemmän keskittyä lottovoiton jännittämiseen, eli itse arpajaisiin. Tällä tavalla valmiit lottokupongit antavat mahdollisuuden myös lisätä peli-iloa. Erilaisia valmiita lottokuponkeja onkin sitten montaa eri makua ja kokoa, riippuen tietenkin siitä missä ja milloin pelaa.

Lottokupongit

Kannattaa esimerkiksi tutustua laajoihin kansainvälisiin tarjoajiin, joiden valikoimasta löytyy kymmeniä erilaisia lottoja maailmalta kerättynä. Aivan ensiksi kannattaa tietenkin kokeilla onneaan muutamalla arpalipulla, ja heittää aivan satunnaiset numerot tai antaa tietokoneen arpoa valmiit lipukkeet.

Tämä antaa sinulle mahdollisuuden tutustua itse peleihin, ja sitten valita itselle sopiva peli, tai vaikkapa useampikin. Vaihtoehtoja on rajatusti mutta silti todella paljon. Esimerkiksi Viking lotto, Eurojackpot, Mega Millions, Powerball, Mini Lotto, SuperEna lotto ja paljon muita. Lottoamaan pääset esimerkiksi CherryCasinolla ja EuroLotossa.

Valmiit lottokupongit ovat siis erinomainen tapa harventaa ja tarkastella valikoimaa, ja kun olet tottunut peleihin ja valinnut niihin itsellesi sopivat voit alkaa käyttämään omia numeroitasi. Tietenkin kiireessä on aina hyvä myös valita valmis lottokuponki. Sama pätee myös siihen jos pelaat vain satunnaisesti, muutaman kympin sijoitus eri lottoihin tuo varmasti hiukan iloa ja jännitystä viikkoon ja viikonloppuun kun numeroita aletaan tarkastelemaan.

Kannattaako lottonumerot valita itse

Lottonumeroita valitessa on hyvä ymmärtää, että sinänsä niiden itse valitseminen ei tuota minkäänlaista lisätulosta peliä pelatessa. Se kuitenki varmasti lisää peliin mielenkiintoa, ja varmasti aivan syystäkin suurimmalla osalla loton pelaajista on ne tietyt vakiorivit, joita viikosta toiseen käytetään.

Joitan tästä kertoo myös sekin että erilaiset asetelmat kuten 1 - 7, tai viiden kertotaulu sekä erilaiset kuviot joita numeroista kuponkiin muodostuu ovat varsin yleisiä joka viikko. Näitä ei kuitenkaan kannata käyttää, koska voiton sattuessa rahoja on jakamassa niin usea taho että päävoitostakin napsahtaa omalle kohdalle vain muutama hassu satanen.


Cherry Casino € 600 bonus
40 ilmaiskierrosta
EuroLotto € 100 bonus

lottokuponki

Lottonumeroita valitessa kannattaa siis käyttää numeroita, jotka ovat itselle tärkeitä. Tällä tavalla takaat sen, että kuponkisi on ainutlaatuinen, ja peli pysyy mielenkiintoisena sekä viihdyttävän. Suosittuja yhdistelmiä ovat tietenkin erilaiset omat merkkipäivät, onnennumerot, ja omia järjestelmiä jotka on helppo muistaa. Sama pätee esimerkiksi porukkalottoon, jossa voidaan esimerkiksi valita joukko numeroita kultakin pelaajalta. Nämä voidaan erilaisilla järjestelmillä sitten täydentää kattamaan useita rivejä, haravajärjestelmiä ja muita kummallisuuksia.

Lotto

Kuten aina ei kannata välttämättä tuijottaa tässäkään asiassa kylmän kliinisesti vain pelkkiä matemaattisia kaavoja ja totuuksia, vaan pelata juuri sillä tavalla mikä itselle sopii. Kokeile siis valmiita kuponkeja, vaihda välillä rivit omiksi numeroiksi, ja mieti ja kokeile mikä sopii sinulle itsellesi.

Porukalla pelatessa on hyvä myös sopia ja pitää samat säännöt, tai vaihtoehtoisesti kokeilla valmiita porukkalottoja jossa numerot yleensä arvotaan täysin satunnaisesti. Ulkomaisilla tarjoajilla pelatessa kaikki on loppupeleissä omista päätöksistäsi kiinni.

Loton laajenevat markkinat

Lotto on hyvin pitkään ollut vain kansallinen peli, mutta viime aikoina se on alkanut leviämään laajemminkin. Saamme varmasti kiittää tästä muiden uhkapelien nousua, sekä nettikasinoiden aikakautta. Tarjontaa on pyritty laajentamaan netin kautta, ja tällä hetkellä asiakas pääseekin varsin hyvien tarjousten äärelle. Esimerkiksi moni sivusto tarjoaa ilmaisia rivejä aina tiettyjen ostosten jälkeen. Kannattaakin ehkä tutkailla tällaisia bonuksia ennemminkin kuin hedelmäpelien ilmaiskierroksia, sillä ne ovat tavallaan parempia tarjouksia.


Cherry Casino € 600 bonus
40 ilmaiskierrosta
EuroLotto € 100 bonus

lottokuponki

Markkinat ovat tietenkin todella laajat, ja onkin syytä tutkailla minkälaisilla sivustoilla kannattaa pelata ennen kuin rahansa mihinkään tallettaa. Lähtökohtaisesti kannattaa luottaa Eurooppalaisiin tarjoajiin, sillä täällä on markkinat ja lisenssit rakennettu laajempaan toimintaan, kiitos Euroopan Unionin, joka on pyrkinyt luomaan yhtenäiset pelisäännöt suurille markkinoille.

Tämä ei tarkoita etteikö luotettavia toimitsijoita tulisi muualtakin. Tästä esimerkkinä vanhat Hollannin Antillit, eli Curacao, joka kiitos siirtomaa ajan siteiden toimii osittain Euroopan Unionin säännösten varassa. Se saattaa tarjota jopa parempia vaihtoehtoja eri yhtiöille kiitos todella kevyen verotuksen, ja totta kai erinomaisen vaihtoehdon pelaajalle koska voitot ovat sitäkin kautta verottomia.

Lottokupongit

Monet kansalliset lotot ovatkin suunnistaneet kohti suurempia markkinoita, koska yleisesti ottaen ne ovat saavuttaneet jo niin suuren suosion kotimaassaan kuin mahdollista. Osittain tämä johtuu myös siitä että asiakkaat äänestävät jaloillaan ja he ovat siirtyneet pelaamaan internetin kautta juuri niitä pelejä, jotka itse parhaaksi kokevat.

Tämän voit sinäkin tehdä helposti rekisteröitymällä jollekin suosittelemallemme sivustolle. Valinnanvara ei tietenkään lopu lottopeleihin, sillä valikoimasta löytyy lähestulkoon aina myös raaputusarpoja, joissa on jopa miljoonavoittoja, ja usein myös kasinopelejä aina pokerista rulettiin sekä hedelmäpeleihin. Muihin rahapeleihin pääset tutustumaan esimerkiksi LeoVegasilla, SuomiAutomaatissa, Mr. Greenillä ja Casumolla.


LeoVegas € 1 000 bonus
222 ilmaiskierrosta
Suomiautomaatti € 450 bonus
40 ilmaiskierrosta
Mr Green € 100 bonus
200 ilmaiskierrosta
Casumo € 1 200 bonus
220 ilmaiskierrosta

Yhteenveto

Lottoa kannattaa pelata juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. Tärkeää on tietenkin vastuullinen pelaaminen, joka loton kanssa on oikeastaan aika helppoa. Mikäli et aivan tulistu ja täytä tuhansia kuponkeja kerralla et todellakaan tule tekemään lommoa lompakkoosi. Siksi toisekseen lottoa kannattaa aina pelata kierros kerrallaan, rivin tai parin joka viikko täyttäen. Kun muistaa että kuponkien hinnat pyörivät parin euron paikkeilla ei pelikassa kovin nopeasti tyhjene. Ja vaikka voittoja ei ´niin kauheasti välttämättä tule eivät riskit myöskään ole suuri.

Lotto

Ehkäpä ylläoleva mietelmä on juuri se syy miksi lotto on niin suosittu peli. Jo parilla eurolla saa helposti sekä jännitystä, viihdettä että mahdollisuuden miljooniin. Vaikka voittomahdollisuudet eivät ole kovin korkeat eivät tappiotkaan ole ikinä päätä huimaavia, eikä riskejäkään juuri tarvitse ottaa.

Varsinkin jos tätä vertaa vaikkapa rulettiin, jossa yksi pyöräytys saattaa tarkoittaa kaiken rahan menettämistä, tai vain 32 kertaista voittoa. Pienellä rahalla saa suuria voittoja, ja tämä on myös ollut loton idea aivan sen alkuajoista lähtien.

Tänä päivänä suomalaisen pelaajan mahdollisuudet ovat paremmat kuin ikinä, sillä pääset helposti pelaamaan kaikki suurimpia ja vähän pienempiäkin lottoja erilaisten nettitarjoajien kautta. Monella eri tapaa toimivat yhtiöt eivät ainoastaa lisää valittavissa olevien lottojen määrää, vaan myös sitä kuinka niitä voi pelata. Tutustu asiaan tarkemmin ja lähde täyttelemään ensimmäiset rivit, takaamme että et tule pettymään tahi palaamaan takaisin huonomman onnenapajan antimille.

Lottoa CherryCasinolla!


SuomiCasino.com