Oscar -gaala lähestyy, kuka voittaa minkäkin Oscarin?

Kenelle kuuluu Oscar –gaala 2018 palkinnot?

Monille meille suomalaisille on Oscar –gaala tuttu juttu! Ja mikä parasta nykyään siitäkin voi lyödä vetoa. Muun muassa kasinojätti Betsson on julkaissut kertoimet Oscar –gaalalle, ja tässä artikkelissa päätimme perehtyä hieman gaalahumuun sekä esitellä millaisia ehdokkaita on luvassa Oscareissa 2018.

Oscar –gaalasta tuskin glamouria puuttuu ja joskus se mielenkiintoisin asia, jota seuraamme ovat heidän upeita gaala-asuja, jotka ovat muuttuneet vuosi vuodelta aina yhä upeammiksi 


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Oscareiden aika tulee taas!

Oscarit 2018

Tänä vuonna Oscar –gaala järjestetään jo 90. kertaa! Oscareissa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa palkintoja vuoden 2017 parhaille elokuville. Gaala tullaan järjestämään 4. maaliskuuta Los Angelesin Hollywoodissa. Tänä vuonna gaala järjestetään hieman eri aikaan, jotta se ei olisi päällekkäin talviolympialaisten 2018 kanssa. Juontajana tänäkin vuonna nähdään Jimmy Kimmel, joka vastasi myös viimevuoden Oscareista. Kyseessä on siis vuoden jännittävin ilta koko elokuvamaailmassa!

Oscar gaala 2018 ehdokkaat

Mutta sitten siihen pääasiaan, eli vuoden 2018 Oscar –ehdokkaisiin. Ensimmäisenä kaikkia katsojia takuulla kiinnostaa, mitkä ovat ehdolla parhaaksi elokuvaksi, koska ehdokkaiden lista on pitkä, päätimme valita neljä parhailla kertoimilla listasta löytyvää ja kertoa niistä hieman lisää. Alta löydät kolme elokuvaehdokasta vuoden 2018 Oscareissa.


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

The Shape of Water: kyseessä on yhdysvaltalainen romanttinen fantasiakauhuelokuva. Itse elokuvan nähneenä voisin sanoa, että kyseessä on taiteellinen yksilö ja siihen sisälle päästyä erinomainen vaihtoehto voittajaksi. Elokuva sai ensi-iltansa 31. elokuuta 2017 ja se on palkittu jo useaan otteeseen. The Shape of Water sai myös eniten ehdokkuuksia, joita kertyi yhteensä 13 kappaletta.

Seuraava ehdokas onkin nimeltään Three Billboards Outside Ebbing, Missouri: kyseinen teos brittiläis-yhdysvaltalainen teos, joka kertoo naisesta, joka syyttää poliisia tyttärensä murhan tutkimisen mokaamisesta. Kyseessä on draama elokuva vailla vertaansa.

Kolmanneksi pienimmillä kertoimilla tällä hetkellä on Lady Bird niminen elokuva, kyseessä on 2017 ensi-iltaan tullut draamakomediaelokuva. Elokuva kertoo oppilaasta ja hänen myrskyisästä suhteesta omaan äitiinsä. Elokuva sai myös kriitikoilta hyvän vastaanoton, mikä monessa tilanteessa kertoo hyvää itse sisällöstä.

Neljäntenä ja viimeisenä kerromme hieman Get Out nimisestä elokuvasta, joka on myös ehdolla Oscareissa. Get Out on kauhuelokuva, jonka ensi-ilta järjestettiin 24. helmikuuta 2017. Elokuva ylitti kaikki odotukset, sillä se oli valmistettu noin viiden miljoonan dollarin budjetilla, ja se keräsi avausviikonloppuna uskomattomat yli 30 miljoonan dollarinlipputulot. Jännityksellä odotamme, mitä tuleman pitää!


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Oscar –gaala 2018 kertoimet

Kuten jo aikaisemmin esittelimme elokuva ehdokkaat neljällä pienimmillä kertoimilla. Alta vielä yhteenvetona elokuva sekä sen kertoimet Betsson nettikasinolla.

  • The Shape Of Water on tällä hetkellä Betssonin pienimmillä kertoimilla Paras Elokuva kategoriassa. Tällä hetkellä elokuvan kertoimet ovat 2.00, mikä tarkoittaa, että panostaessasi 20 euroa, on mahdollinen voittosi 40 euroa.
  • Toiseksi pienimmillä kertoimilla tällä hetkellä on Three Billboards Outside Ebbing, Missouri, joka ei ole kaukana ensimmäisen elokuvan kertoimista, kyseinen teos on nimittäin tällä hetkellä kertoimilla 2.10, mikä tarkoittaa, että panostaessasi 20 euroa, on mahdollinen voittosi huikeat 42 euroa.
  • Kolmanneksi pienimmillä kertoimilla on tällä hetkellä Lady Bird, jonka kertoimet ovat 9.00. tämä tarkoittaa, että panostaessasi kyseiselle kohteelle 20 euroa, on mahdollinen voitto 180 euroa.
  • Neljännellä sijalla on Get Out kauhuelokuva, jonka kertoimet ovat tällä hetkellä 21.00. Panostaessasi tälle kohteelle 20 euroa, on mahdollinen voittosi huikeat 420 euroa, mikäli kyseinen elokuva tulee palkituksi Oscareissa 2018 parhaana elokuvana.

Parhaan naispääosan osalta tilanne on tällä hetkellä Betssonilla seuraavan lainen:

  • Parhailla kertoimilla tällä hetkellä pitelee Frances McDormand – Three Billboards Outside Ebbing, Missouri elokuvasta. Hänen kertoimensa ovat 1.12, eli panostaessasi 20 euroa, on mahdollinen voittosi 22,40 euroa.
  • Seuraavaksi pienimmillä kertoimilla on Saoirse Ronan – Lady Bird elokuvasta kertoimilla 7.00. Panostaessasi 20 euroa, on mahdollinen voitto 140 euroa
  • Kolmanneksi pienemmät kertoimet löytyvät Sally Hawkins – The Shape of Water elokuvasta. Hänen kertoimensa ovat tällä hetkellä 11.00. panostaessasi 20 euroa, on mahdollinen voittosi hänen napatessa kyseisen palkinnon 220 euroa.
  • Neljänneksi pienimmillä kertoimilla on Margot Robbie – I, Tonya. Hänen kertoimensa ovat 26.00, panostaessa hänelle 20 euroa, on mahdollinen voitto 520 euroa.

Parhaan miespääosan parhailla sijoilla ovat seuraavat nimet.

  • Gary Oldman – Darkes Hour. Hänen kertoimensa ovat tällä hetkellä 1.05. Eli panostaessasi hänelle 20 euroa, on mahdollinen voittosi 21 euroa.
  • Toisella sijalla on tällä hetkellä Timothee Chalamet – Call me by your Name. Hänen kertoimensa ovat tällä hetkellä 14.00. Panostaessasi hänelle 20 euroa, on mahdollinen voittosi 280 euroa.
  • Seuraavaksi listalla on Daniel Kaluuya – Get Out. Hänen kertoimensa ovat 15.00, mikä tarkoittaa, että panostaessaan häneen 20 euroa, on mahdollinen voitto 300 euroa.
  • Seuraavalla sijalla Betssonin vedonlyönnissä on Daniel Day-Lewis – Phaton Thread elokuvasta. Hänen kertoimensa ovat 16.00. Panostaessasi 20 euroa hänelle, on mahdollinen voitto 320 euroa.

Tässä muutama kategoria ja kategorioiden kertoimet. Toivottavasti artikkelista oli hyötyä. Alta löytyvästä linkistä pääset siirtymään Betssonin pelisivustolle! Onnea vedonlyöntiin koko Suomicasino.com poppoolta!

Siirry Betssonille!

 


SuomiCasino.com