Leijonien Olympialaiskokoonpano on julkaistu. Klikkaa ja kurkista uutiseen sekä tämän hetkisiin voittaja kertoimiin!

Leijonien olympiajoukkue 2018 on nyt julki!

Eilen oli sinänsä jännittävä päivä, sillä Lauri Marjamäki sekä Jere Lehtinen julkaisivat olympiajoukkueen kokoonpanon! Tässä kokoonpanossa nähdään kaikki suomen parhaimmistoon kuuluvat pelaajat sekä myös joitakin yllättäjiä! Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että muun muassa Kärppien oma Lasse Kukkonen tullaan näkemään joukkueessa.  Lisäksi mukaan on nuorten MM-joukkueesta tarttunut kaksi nimeä, jotka ovat Eeli Tolvanen sekä Miro Heiskanen. Innolla odotamme, kuinka nämä nuorukaiset pelaavat yhdessä "pappa" Leijonien kanssa!


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Unibetin kertoimet voittajaehdokkaista

Vaikka pelit eivät ole vielä alkaneet on kohteet jo saatavilla vedonlyönnin osalta. Kohteiden kertoimet tulevat kyllä takuulla muuttumaan, kun nähdään todellisuudessa, miten pelaajat pelaavat yhteen ja kuka on se vahvin joukkue.

  • Pienimmillä kertoimilla ensimmäistä sijasta pitää kiinni tällä hetkellä Venäjä kertoimella 2,65
  • Jaettua toista sijaa kantaa itsellään Kanada sekä Ruotsi, joiden kerroin tällä hetkellä vaikuttaa olevan 4,00
  • Neljännellä sijalla seisoo voimakas Tšekki kertoimella 8,00
  • Viidentenä on aina ihana kotijoukkueemme eli Suomi. Suomen kerroin tällä hetkellä on 8,50

Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

Suomi tulee kohtaamaan 15. helmikuuta alkavissa kisoissa alkulohkossa Norjan, Saksan sekä tietenkin sen pahimman näin ainakin meidän suomalaisten mielestä eli ikuisen kilpailutoverin Ruotsin! Kohta pääsemme jännittämää vuoden kovimpia matseja ainakin jääkiekkokansan mielestä! Ennen kisoja Leijonat myös matkustavat Etelä-Koreaan pelaamaan kisakaupungissa harjoitusottelun Tshekkiä vastaan, odottavin mielin katsomme, mitä tässä ottelussa tapahtuu. Toivottavasti ottelu tuottaa rutkasti itsevarmuutta joukkueelle ja itsevarmuudella sekä suomalaisella sisulla Leijonat puskevat itsensä huikeille sijoituksille ja toivon mukaan jopa mitaleille! Klikkaa alta löytyvästä linkistä Betssonille! Lisäksi, jos talviolympialaiset kiinnostavat, voit lukea aikaisemman artikkelimme klikkaamalla tästä!

Siirry Betssonille klikkaamalla! 


SuomiCasino.com