FIFA käyttää videotuomareita jalkapallon mm 2018ssa

Videotuomarit World Cupissa 2018 

Mediassa on pyöritelty aika paljon huhuja siitä, että FIFA 2018:ssa tultaisiin näkemään videotuomareita. Tällä kertaa huhut pitivät paikkaansa. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on vahvistanut, että kesällä pelattavissa jalkapallon MM-kisoissa 2018, tullaan käyttämään videotuomareita.


Bethard Sport 50 € kierrätysvaatimukseton bonus.

Tätä asiaa kerettiin puntaroimaan suhteellisen kauan, mutta varmistus asialle saatiin kuitenkin maaliskuun 2018 puolessa välissä. Fifan puheenjohtaja kertoikin olevansa erityisen iloinen päätöksestä. VAR-järjestelmä tarjoaa nimittäin päätuomarille mahdollisuuden tarkistaa tilanteita videotuomareilta ja sitä kautta pelinhengestä saadaan rehellisempää. 

Jos muut jalkapallon MM-kisoihin liittyvät vedonlyöntiaiheiset artikkelit kiinnostavat. Klikkaa tästä aiheeseen liittyvään oppaaseemme! 

Kuka on VAR (Video Assistant Referee)?

VAR (Video Assistant Referee), suomeksi videotuomari. On tuomari, joka tarkastelee pelin tapahtumia videohuoneesta käsin. Päätuomari saa kysyä apua videotuomarilta neljässä eri asiassa. Maalissa tai mahdollisessa maalia edeltäneessä rikkeessä, kuten: rangaistuspotkutuomiossa, suoran punaisen kortin arvoisessa rikkeessä tai tilanteessa, jossa päätuomari ei ole varma siitä, että kuka on rikkeen tehnyt pelaaja.


Mr Green 100 € bonus ja 200 ilmaiskierrosta.

Videointia on kokeiltu aikaisemmin muun muassa englannissa sekä saksassa pelatuissa matseissa. Kyseistä teknologiaa on myös käytetty alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viime lokakuussa 2017.

Videointi on miltei poikkeuksetta aiheuttanut närää lähes kaikilla osa-alueilla. Videointia on kuvailtu muun muassa kömpelöksi. Jotkut ovat taas sitä mieltä, että pelin kulku kärsii siitä, kun videotuomari tarkastaa tilannetta ja peli on poikki, sillä välin.

Kuinka VAR-järjestelmää käytetään MM-kisoissa 2018?

Jalkapallon MM-kisoissa videotuomari, tulee seuraamaan pelejä Moskovassa. Hänet sijoitetaan sisätiloihin videohuoneeseen. Yksi tuomareista toimii videotuomarina ja johtaa muuta tiimiä. Muuhun tiimiin kuuluu avustavat videotuomarit sekä operaattorit.

Tiimillä on pääsy katsomaan 33 kameran kuvaa. Kahdeksan kameraa sisältävät super slow–toiminnon, kuusi kameraa sisältävät ultra slow-toiminnon, lisäksi kentältä löytyy kaksi paitsiokameraa. 


LeoVegas Sport 50 € bonus.

Videotuomarilla ei ole päätösvaltaa, mutta hän pystyy tekemään suosituksia kamerakuvan perusteella. Pelin päätuomarin, pitää kuitenkin varmistaa päätös ennen sen lopullista tekemistä. Käytännössä tilanne etenee niin, että kentällä vastaava tuomari päättää, katsooko videon kentän laidalla, ennen päätöstä vai hyväksyykö videotuomarin päätöksen ilman videon tarkastamista.

FIFAn mukaan VAR-kamerat parantavat myös pelin selostusta sekä raportointia. Pelaajien sekä pelin reiluuden lisäksi kameroista hyötyvät myös selostajat sekä reportterit. He nimittäin saavat käyttöönsä. Henkilö joka operoi tabletteja työskentelee video –huoneessa ja tarjoaa selostajille välitöntä tietoa tapahtumasta. Heillä on myös mahdollisuus toistaa tilanne uudelleen televisiossa sekä stadioneiden suurilla näytöillä. Tämä on mahdollista jo aika edistyneen VAR –järjestelmän ansiosta.


Betsson Sport 100 € bonus.

Onko VAR hyvä vai paha muutos?

Jokaisen pelin aikana voi olla tilanne, jossa tuomari pysäyttää pelin ja näin ollen viivästyttää sen kulkua. Tämä voi tapahtua, jos hänen täytyy käydä keskustelua tilanteesta yhdessä videotuomarin kanssa. Kyseinen tilanne on aiheuttanut närkästystä vähän jokaisella saralla. Fanit, pelaajat sekä valmentajat eivät ole pitäneet muutosta kovinkaan hyvänä. Joidenkin jalkapallon kannattajien mielestä tuomareiden virheelliset päätökset ja feikkaaminen kuuluvat lajiin. Toiselta kantilta voitaisiin  kuitenkin ajatella, että reilu voitto on paras voitto!


ComeOn Sport 300 € bonus.

Fifa uskoo muutoksen olevan positiivinen sekä tuovan paljon läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä peliin. Lisäksi todellinen vaikutushan tullaan näkemään vasta, kun jalkapallon MM-kilpailut 2018 on pelattu, sillä tällöin jokaisella katsojalla kuin pelaajallakin on oma kokemuksensa asiasta. 

Jännityksellä odotamme, kuinka keskustelu VARin ympärillä jatkuu ja millainen myllytys sen käytöstä seuraa itse h-hetkellä. Suomicasino.com seuraa silmäkovalla keskustelua asian ympärillä.Alta pääset kurkistamaan suurimpien vedonlyöntisivustojen kertoimia jalkapallon MM-kisoihin 2018. 


NordicBet Sport 170 € bonus.
Bethard Sport 50 € kierrätysvaatimukseton bonus.
Betsson Sport 100 € bonus.
ComeOn Sport 300 € bonus.
Betsafe Sport 50 € kierrätysvaatimukseton bonus.
Unibet Sport 100 € bonus.

 


SuomiCasino.com