Euroviisufinaalit ovat täällä!

Euroviisu 2018 finaali ja kertoimet

Nopea katsaus Euroviisujen 2018 finalisteihin ja heidän esityksiinsä. Kuten olemmekin useampaan otteeseen hehkuttaneet, Saara Aalto tullaan näkemään Euroviisujen finaalissa. Aalto tulee esiintymään toisen tauon jälkeen, eli esiintyjänä numero 17.

Suomen saamaa esiintymispaikkaa pidetään hyvänä, sillä kyseessä on toisen osan alkupuoli. Lauantain finaali tullaan näkemään ja tietenkin kuulemaan alta löytyvässä järjestyksessä. Alta myös pikakertaus finaalin esiintyjistä, esityksistä ja historiasta. Voittajakertoimet olemme ottaneet pohjoismaalaisten suosikki vedonlyöntisivustolta Nordicbetiltä. Nautinnollista Euroviisuhuumaa jokaiselle siellä ruudun toisella puolella. 


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Ukraina Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Kostyantyn Mykolayovych Bocharov, tunnetaan esiintyjänimellä MELOVIN

Ikä: 21-vuotta

Kappale: Under The Ladder

Voittajakertoimet: 125.00

Ukraina on saanut sen surullisen kuuluisan, eikä niin halutun paikan Euroviisufinaaleissa. Maa nimittäin esiintyy finaalissa ensimmäisenä. Esitimme epäilyksemme siitä, pääseekö edustaja finaaliin asti. Ukraina kuitenkin piti pintansa toisessa semifinaalissa ja lunasti paikkansa finaaliin. 

Espanja Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Amia Romero sekä Alfred Gracia

Ikä: Amia 19-vuotta ja Alfred 21-vuotta

Kappale: Tu Cancion

Voittajakertoimet:125.00

Romanttinen espanjankielinen kappale ja piano. Amia sekä Alfred tietävät mitä ovat tekemässä. Esitys ei ole mikään suuri ja näyttävä, mutta sitä tämä kappale ei vaadikaan. Kokonaisuudessaan mahtava esitys. Lopun kruunasi esiintyjien välinen suudelma. Odotamme, mille sijoille Amia sekä Alfred päätyvät. 

Slovenia Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Lea Sirk   

Ikä: 28-vuotta

Kappale: Hvala, ne!

Voittajakertoimet: 150.00

Slovenialainen pop-laulaja, joka lähti rohkeasti Euroviisuihin R&B tyylisellä kappaleella. Tällaista kappaletta ei muilta kilpailijoilta löydy. Artisti täynnä asennetta. Vaikka epäilimme jatkoon pääsyä, Lea onnistui kokoamaan semifinaaliesityksen kasaan ja lunastamaan paikkansa finaaliin.

Liettua Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Ieva Zasimauskaitė-Kiltinavičienė

Ikä: 24-vuotta

Kappale: When We Are Old

Voittajakertoimet: 15.00

Romanttinen kappale ja Ievan pehmeä ääni, joka takuulla miellyttää kuuntelijoita. Esitys on todella pelkistetty, mutta kappale ei kaipaa mitää sen enempää. Tähden ääni riittää takuulla ja voi olla, että Ieva tulee sijoittumaan hyvin näissä kisoissa. 


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Itävalta Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Cesar Sampson

Ikä: 34-vuotta

Kappale: Nobody But You

Voittajakertoimet: 125.00

Svengaava kappale, jonka esittäminen vaatii taitoja. Kyseessä on ns. purkkapoppia, joka tehoaa takuulla ainakin naispuolisiin kuuntelijoihin.

Viro Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Elina Nechayeva

Ikä: 26-vuotta

Kappale: La Forza

Voittajakertoimet: 35.00

Musiikkia opiskellut oopperalaulaja Elina. Hänen esitystään on kehuttu paljon ja hän on yksi ennakkosuosikeista. Lisäksi esiintyjän asua on kehuttu, hänellä on nimittäin yllään upea mekko, joka muuttaa väriä ja kuviointia koko esityksen ajan.

Norja Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Alexander Rybak

Ikä: 31-vuotta

Kappale: How To Write A Song

Voittajakertoimet: 20.00

Jo kerran aikaisemmin Euroviisut voittanut Alexander on palannut kuvioihin. Tälläkin kertaa hän on kappaleellaan yksi ennakkosuosikeista. Alexander voitti Euroviisut vuonna 2009 kappaleella ”Fairytale”.  


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Portugali Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Cláudia Pascoal

Ikä: 23-vuotta

Kappale: O Jardim

Voittajakertoimet: 200.00

Claudia on asennetta tihkuva esiintyjä. Pakko kuitenkin todeta, että esityksestä puuttuu kaikki persoonallisuus ja esitys paikka paikoin tuntuu todella tylsälle. Pian kuitenkin näemme, kuinka Portugalin käy.

Iso-Britannia Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Susanna Marie Cork, esiintyjänimeltään SuRie

Ikä: 29-vuotta

Kappale: Storm

Voittajakertoimet: 300.00

SuRie esittää todella perinteisen kappaleen. Kappaleessa on sitä jotakin, mutta esiintyjien joukosta löytyy parempiakin yksilöitä. Englanti on yksi viidestä isosta maasta, joka pääsee jatkoon automaattisesti.

Serbia Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Sanja Ilić, yhtyeen nimi Balkanika

Ikä: -

Kappale: Nova Deca

Voittajakertoimet: 400.00

Serbiaa edustaa todella taidokas bändi. He ovat nähneet vaivaa esityksen eteen. Kyseessä on erikoinen esitys, mikä on takuulla monen kuuntelijan mieleen.


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Saksa Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Michael Schulte

Ikä: 28-vuotta

Kappale: You Let Me Walk Alone

Voittajakertoimet: 15.00

Todella kaunis kappale. Artisti sekä kappale molemmat muistuttavat hieman Ed Sheerania. Tämä kappale ansaitsee hyvän sijoituksen finaaleissa.

Albania Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Eugent Bushpepa

Ikä: 33-vuotta

Kappale: Mall

Voittajakertoimet: 300.00

Albanialainen rock, hardrock, heavy metal, Alternative rock sekä Progressive rock laulaja. Eugent edustaa Albaniaa Euroviisuissa 2018 kevyemmällä kappaleella. Yleensä esiintyjän kappaleet ovat todella raskaita, joka rajaa aika paljon kuuntelija kuntaa pois. Kappalevalinta on erinomainen, sillä siinä päästään kuulemaan esiintyjän äänialaa laajalla skaalalla. 

Ranska Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Emilie Satt, esiintyjänimeltään Madame Monsieur

Ikä: 34-vuotta

Kappale: Mercy

Voittajakertoimet: 10.00

Vaikka ranskankieli ei kuulu vahvuuksiin, ei se tässä kappaleessa haittaa. Kappale tempaisee takuulla mukaansa sellaisetkin, jotka eivät kieltä taida. Taiteellinen hyvin ranskalaistyylinen kappale modernimmassa muodossa. 


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Tshekki Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Mikolas Josef

Ikä: 22-vuotta

Kappale: Lie to Me

Voittajakertoimet: 40.00

Tämä nuorimies ei esittelyä kaipaa. Hänen kappaleensa tempaisee ihan kenet tahansa mukaansa. Koulupoika tyylillä esiintyvä Mikolas tulee aika varmasti sijoittumaan ainakin 10 parhaan joukkoon.

Tanska Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Jonas Flodager Rasmussen, esiintyjänimeltä Rasmussen

Ikä: 32-vuotta

Kappale: Higher Ground

Voittajakertoimet: 35.00

Todella taiteellinen kappale. Jonas on kappaleen pääesiintyjä, mutta hänen taustallaan esiintyy neljä todella matala äänistä säestäjää. Kappaleessa on sitä jotakin. 

Australia Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Jessica Mauboy

Ikä: 28-vuotta

Kappale: We Got Love

Voittajakertoimet: 50.00

Joka vuosi kiistelyn alla oleva maa Austraalia, esiintyy tänä vuonna Euroviisufinaalissa. Jessican kappale on todella normaali radiokappale, joka ei tässä tilanteessa ole missään nimessä huono asia. Taitava ja kaunis nainen, hyvin pelkistetyllä esityksellä ja laaja-alaisella äänellä. 

Suomi Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Saara Aalto

Ikä: 31-vuotta

Kappale: Monsters

Voittajakertoimet: 35.00

Meidän oma edustaja, joka tuskin paljoa esittelyjä kaipaa. Aalto on ollut mukana jo useissa kilpailuissa, kuten The Voice Of Finland sekä xFactor UK:ssa. Molemmissa formaateissa hän sijoittui toiseksi. Vihdoin ja viimein viidennellä yrityksellä Aalto lunasti myös paikkansa Euroviisuihin sekä Euroviisufinaaliin.  


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Bulgaria Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Zhana Bergendorff, Georgi Simeonov, Johnny Manuel, Trey Campbell, Vlado Mihailov. Tunnetaan paremmin bändin nimellä Equinox.

Ikä: -

Kappale: Bones

Voittajakertoimet: 45.00

Näin laajalla ääniskaalalla varustettua bändiä harvoin näkee. Jokaisella esiintyjällä on täysin erilainen, mutta yhteen sopiva ääni. Miellyttävä kappale, joka on ansainnut paikkansa jatkossa.

Moldova Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Marina Djundiet, Eugeniu Andrianov, Sergiu Mîța

Ikä: 31-vuotta, 25-vuotta, 25-vuotta

Kappale: My Lucky Day

Voittajakertoimet: 60.00

Tanssimusiikkia tekevä yhtye, jonka kappale on täynnä menoa. Jostakin syystä kuitenkin yllättää, että kyseinen kappale nähdään finaalissa, sillä semifinaaliehdokkaiden joukkoon kuului niin monia erikoisuuksia ja piileviä taitoja. 

Ruotsi Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Benjamin Ingrosso

Ikä: 20-vuotta

Kappale: Dance you Off

Voittajakertoimet: 17.00

Ruotsi on lähtenyt kisaan korkeilla odotuksilla ja hieman henkseleitä paukutellen. Kappale on aika perinteinen Pop / R&B sävytteinen taidonnäyte. Kyseessä ei kuitenkaan mitään niin erikoista, mitä mediassa kirjoitetaan. Katsotaan miten heidän käy.  Benjaminia kutsutaan myös Ruotsin Justin Bieberiksi. 


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Unkari Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Bence Brucker, Dániel Kökényes, Örs Siklósi, Áron Veress sekä Soma Schiszler

Ikä: -

Kappale: Vizlad Nyar

Voittajakertoimet: 60.00

Ainoa raskaan musiikin bändi näissä kisoissa. Huonoista kertoimista huolimatta, Unkari lunasti paikkansa Euroviisujen 2018 finaalissa. Kyseinen bändi tekee Metalcorea, Post-Hardcorea sekä modernia metallimusiikkia.

Israel Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Netta Barzilai

Ikä: 25-vuotta

Kappale: Toy

Voittajakertoimet: 4.50

Netta oli viikkojen ajan ennakkosuosikin paikalla, mutta ensimmäisten live-esiintymisien alettua hän tipahti kertoimissa toiselle sijalle. Netan live-esiintymistä pidetään heikkona, vaikka kappale onkin hurmaava. Lauantai-ilta kuitenkin näyttää, mille sijalle artisti tulee sijoittumaan lopullisen taidonnäytteen annettuaan.

Hollanti Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Willem Bijkerk

Ikä: 28-vuotta

Kappale: Outlaw In ’Em

Voittajakertoimet: 125.00

Mies ja kitara, siinä on sitä jotakin. Tämä countrykappale on Suomicasinon poppoon ehdoton suosikki. Kappale erottuu täysin muista kisakappaleista. Emme ole alkuunkaan yllättyneitä, että artisti raivasi tiensä finaaliin.

Irlanti Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Ryan O’Shaughnessy

Ikä: 25- vuotta

Kappale: Together

Voittajakertoimet: 19.00

Taiteellinen esitys, kaunis kappale ja hyvä ääni. Ei yllätä, että myös Irlanti tullaan näkemään finaaleissa. Toivomme, että Irlanti erottuu edukseen finaaleissa, sillä kyseiseltä tähdeltä ei ainakaan puutu lauluääntä.


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

Kypros Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Eleni Foureira

Ikä: 31-vuotta

Kappale: Fuego

Voittajakertoimet: 2.00

Tämän kappaleen menestyminen ihmetyttää hieman. Kyseessä on todella Jennifer Lopezmainen kappale tanssiliikkeineen. Valitettavasti esitys on vakuuttavampi kuin itse kappale tai lauluääni. Eleniä on kuvailtu Aallon pahimmaksi kilpailijaksi, mutta Aalto on kuitenkin laulutaidoiltaan huomattavasti Eleniä edellä. Eleni siirtyi Netan edelle ja pitää tällä hetkellä ennakkosuosikin paikkaa. 

Italia Euroviisut 2018 finaali

Esiintyjän nimi: Ermal Meta e Fabrizio Moro

Ikä: 37-vuotta, 43-vuotta

Kappale: Non Mi Avete Fatto Niente

Voittajakertoimet: 20.00

Todella Italialaistyylinen kappale, joka on paikkansa ansainnut. Molemmat esiintyjät ovat todella taitavia laulullisesti. Jännityksellä odotamme kuinka näin persoonallinen kappale pärjää finaaleissa.


NordicBet 600 € bonus ja 250 ilmaiskierrosta.

 


SuomiCasino.com